Olen tainnutkin jo mainita siitä, että kun aamupala menee pieleen, koko päivästä tulee lähinnä sellainen päivä, että kokoajan saa olla tsemppaamassa, että älä sorru enää toistamiseen. Ja se aamiaisen lipsaus ei oikeasti tarvitse olla kuin se yksi leipä niin jo on koko päivä sekaisin ja pielessä.

Lounas oli onnistunut. Kiusausta valmiiksi annosteltuna eväsrasiaan. Mikään ei voi mennä pieleen.

Hetki töiden jälkeen on minun heikoin lenkkini. Tänään söin ensin yhden ruispalan tuorejuustolla ja leikkeleellä, rasvatonta jugurttia purkin. Välipalana tämä olisi ollut riittävä. Silti jokin ylitsepääsemätön voima pakotti minut vielä syömään noin 40-50 grammaa lakua (kun nyt sattui kaapissa olemaan), raejuustoa 250 g, fitness -välipalapatukan... sitten pystyin lopettamaan. En ymmärrä miksi juuri töistä kotiin päästyä täytyy etsiä kaikki mahdolliset syömiset eteensä ja syödä ne.

Onneksi tänään oli jumppakalenterissa merkintöjä koko illalle, joten enpä ollut kotona syöpöttelemässä. Nyt kirjoitan tässä ja koitan kuumeisesti miettiä, syönkö terveellisen hiilaripitoisen iltapalan... tai söisin automaattisesti ellen olisi välipalana mussuttanut vähän yhtä ja toista suuhuni. Vaihtoehtona on nutrilett pirtelö ja omenaa. Nilläkin ehkä pärjäisi ja pysyisi turhat turvotukset poissa. Enää puuttuu tsemppi toteuttaa tuo ja mennä nukkumaan ennen kuin tyhjennän jääkaapin kaikesta mitä sieltä nyt sattuu löytymään...

Varmin konsti mulle on siis pitää jääkaappi tyhjänä tai sellaisena, ettei sieltä yksinkertaisesti löydy mitään herkuteltavaa,,

Seuraavan tulevan kolmen päivän haasteena on reissu ja reissuruoat. Epätasaiset ruokailuajat, valtaisat lounaat, päivälliset, illalliset, hotelliaamiaiset ja ruokajuomana sokeriset siiderit.... painajainen suorastaan. Lähden "taisteluun" asenteella -pienet annokset- Ei haitanne,vaikka joutuu syömään usein ja rasvaisia, kalorisia ruokia, jos niitä syö vain vähän. pieniä annoksia... yritetään nyt ainakin....

Normaali ihminen tuskin ottaisi kauheaa stressiä reissun ruoista. Tai niin minä oman pääni sisällä ajattelen, että eivät kaikki kokoajan pohdi elämässään sitä mitä saa/voi/pitää/pystyy syödä.