• painoindeksini on 23,9. (+0,2)
• lantion ympärys 95 cm (+1 cm)
• navan ympärys 82 cm ( -2 cm) 
• vyötärön ympärys 76 cm (-2 cm) 

Painoa on varmaankin tullut hieman lisää. En ole juurikaan jaksanut murehtia tarkasta kalorinlaskennasta vaan olen pyrkinyt vain tarkkailemaan noita allergisoivia aineita. Sinällään se tekee ruokavaliosta paljon kevyemmän, koska suklaat ja pähkinät ovat kielletyllä listalla.  ja monet muut herkut. Mutta silti jää laku ja toffee... eli sokeria saa kyllä.. ikäväkyllä syödä.

Urheilu on jäänyt pakkasten ja ajanpuutteen vuoksi vähän vähemmälle. Ehkä se on suurin syy tuohon painon nousuun. Mutta jos sellaista alitajuista taustoissa himmeilevää ruokakontrollia ei lasketa, niin mun syömiset sujuu ihan mallikkaasti tai nautiskellen nyt. Voihan se olla kun kohta ei sovi farkkuihin niin iskee ahistus.

Viimeiset kaksi viikkoa on kulunut aivan ihmeellisessä olotilassa. Kehoitan itseäni alitajuisesti jokahetki olemaan ajattelematta tulevaisuutta tai yhtään mitään. Sietämätön epävarmuus tulevaisuuden suunnista on läsnä, joskin niinhän se monesti ihmisen elämässä on. En kai vain ole oppinut olemaan välittämättä siitä.

Olen reagoinut siihen sietämättömyyteen/tietämättömyyteen kahdella tavalla. Ensimmäinen on tottakai syöminen. Kaikki tämän maailman surut, ilot ja murheet, ja kaikki muutkin tunteet on hyvä kuitata syömisellä. Sallia itselleen poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia. Ja joo. Sitten tuntea vielä kökkömäisempää oloa, kuin se olisi ollut ilman syömistä.

Toinen tapani reagoida elimistöllä näyttää olevan ihottuma. Olen atoopikko (onko se edes sana, no kuitenkin) Stressi näkyy ihottumana ihossa. Pienenä minut todettiin allergiseksi yhdelle jos toiselle ja vähän kolmannellekin ruoka-aineelle. Murrosiässä atooppinen ihottuma hävisi kokonaan. Ja pieninä annoksina olen syönyt aina siitä asti kaikkea mille olen tutkimustenkin mukaan ollut allerginen.

Nyt siis ihottuma puhkesi tuon stressin seurauksena melkoisen ärhäkkänä. Joten päätin yrittää lopultakin tarkistaa jääkaappini sisällön pois niistä ainesosista joille pienennä testien mukaan olin allerginen ja joista myöhemmälläkin iällä liikakäytettynä ilmaantui iho-oireita. Tämä sinällään kuulostaa ihan simppeliltä hommalta, kun eihän kukaan tietentahtoen tahdo aiheuttaa itselleen kutiavaa olemusta. Mutta...

Minä nautin elämästä syömisen kautta. Nautin suklaasta. Se on melkein parempaa kuin hyvä seksi. Rakastan pähkinöitä, mansikoita. Pidän kalasta ruokavaliossani, herneistä, kananmunista, sitrushedelmistä jne jne... Ja nyt minun kertalaakista tulisi luopua aivan kaikesta mistä olen ennen saanut suuren suuren nautinnon. En tiedä uskonko itsekään onnistuvani siinä. Mutta toisaalta kärsin tästä olemisesta, kun märkivät ruvet kutiavat ja kirvelevät öisin ja päivisin ja kokoajan. Tuntuu, että nyt on valittava.

Jollain tasolla olen lohduttanut itseäni sillä ajatuksella, että jos poistan allergisoivat ruoat päiväpuuhistani, niin jäljelle jää enää niin vähän sellaista syötävää josta nautin syödessäni todella. Joten olen antanut itselleni luvan syödä ruisleipiä kolme (kuusi puolikasta) päivän aikana, lakritsia melkein päivittäin.

Tämä uusi elämäni on niin alussa, että en voi sanoa, että olisin onnistunut vielä missään. Palaan asiaan myöhemmin.

Toivon todella, että tuo uusi ruokavalion muutos aiheuttaisi myös niiden kolmen kilon katoamisen, jotka tulivat takaisin elo-syyskuun aikana. En todellakaan pidä itsestäni taaskaan, kun olen kerta ollut hieman pienempi. Edes hieman pienempi tekisi minut hieman onnellisemmaksi.

Liikunnan suhteen ei suuren suurta morkkista ole. Joskin olen aika iloinen, että tänään pääsee taas pariksi tunniksi hikoilemaan.

Vaa'alla en ole tahtonut käydä. Enkä mittailla ympärysmittoja, koska mulla on sellainen tunne, että siitä voi seurata suhteellisen kakkamainen fiilis sen jälkeen. Vaakailen sitten, kun tuntuu, että ylimääräiset turvotukset on laskeneet, joskin kohta (viikon päästä) alkaa taas se naiselämän hormonihelvetti ja hiilarihimot.

Lööpeissä törmäsin Sillanpään Jartsan laihdutustaktiikkaan GL-diettiin. Aika vähän löytyi hätäsesti vilkaistuna mitään tietoa suomeksi, mutta vähähiilarinen kuulostaa aina toimivalta. Pitänee perehtyä enempi ja katsoa jos hetken aikaa kokeilisi sitäkin. Diettailuista noin yleisesti olen ollut sitä mieltä, että mitkään paastot tai atkinssonit ei kokonaisuuden kannalta ole ehkä kannattavia, vaan pitäisi opettaa itselleen kokonaisuudessaan uusi tapa elää ja syödä. Monipuolisesti ja terveellisesti. Syö vähemmän kuin kulutat... noh.. helpommin sanottu kuin tehty... etenkin kun itselläni tuo syömä osuus ei päivittäin saisi ilmeisesti nousta yli 1300-1400 kcal.. ainakaan lihomatta. Siihen ei sitten ihan hirveästi ruokaa sovikaan... tai sopii, mutta tarkkaan joutuu kyllä miettiä, millaisen uunimakkaran sitä suuhunsa pistää.. vai pistääkö.

No mutta... kolmen päivän itsekontrollonnoinin ulottumattomuudessa oltuani tuntuu helpottavalta palata tarkasti rajattuihin rutiineihin. Ne antavat jonkin sortin tyydytystä tähän elämään...

Lounas oli onnistunut. Kiusausta valmiiksi annosteltuna eväsrasiaan. Mikään ei voi mennä pieleen.

Hetki töiden jälkeen on minun heikoin lenkkini. Tänään söin ensin yhden ruispalan tuorejuustolla ja leikkeleellä, rasvatonta jugurttia purkin. Välipalana tämä olisi ollut riittävä. Silti jokin ylitsepääsemätön voima pakotti minut vielä syömään noin 40-50 grammaa lakua (kun nyt sattui kaapissa olemaan), raejuustoa 250 g, fitness -välipalapatukan... sitten pystyin lopettamaan. En ymmärrä miksi juuri töistä kotiin päästyä täytyy etsiä kaikki mahdolliset syömiset eteensä ja syödä ne.

Onneksi tänään oli jumppakalenterissa merkintöjä koko illalle, joten enpä ollut kotona syöpöttelemässä. Nyt kirjoitan tässä ja koitan kuumeisesti miettiä, syönkö terveellisen hiilaripitoisen iltapalan... tai söisin automaattisesti ellen olisi välipalana mussuttanut vähän yhtä ja toista suuhuni. Vaihtoehtona on nutrilett pirtelö ja omenaa. Nilläkin ehkä pärjäisi ja pysyisi turhat turvotukset poissa. Enää puuttuu tsemppi toteuttaa tuo ja mennä nukkumaan ennen kuin tyhjennän jääkaapin kaikesta mitä sieltä nyt sattuu löytymään...

Varmin konsti mulle on siis pitää jääkaappi tyhjänä tai sellaisena, ettei sieltä yksinkertaisesti löydy mitään herkuteltavaa,,

Seuraavan tulevan kolmen päivän haasteena on reissu ja reissuruoat. Epätasaiset ruokailuajat, valtaisat lounaat, päivälliset, illalliset, hotelliaamiaiset ja ruokajuomana sokeriset siiderit.... painajainen suorastaan. Lähden "taisteluun" asenteella -pienet annokset- Ei haitanne,vaikka joutuu syömään usein ja rasvaisia, kalorisia ruokia, jos niitä syö vain vähän. pieniä annoksia... yritetään nyt ainakin....

Normaali ihminen tuskin ottaisi kauheaa stressiä reissun ruoista. Tai niin minä oman pääni sisällä ajattelen, että eivät kaikki kokoajan pohdi elämässään sitä mitä saa/voi/pitää/pystyy syödä.

Mässäilystä johtuen turvotusta on vielä. Siksi ajattelinkin tänään syödä vain kevyen iltapalan. Omenan ja Nutrilett-kaakaopirtelön ja vettä. Paljion vettä. Pitää varmaan mennä pian nukkumaan, ettei tule nälkä. Nälkä tai tunne että pitäisi syödä. Tuo nälän tunnekin on itselleni hieman utopinen käsite. Koska olen opetellut syömään tasaisin väliajoin. ja mahdollisimman tarkkaan tiettyinä kellonaikoina. Joten harvemmin syön nälkääni. Syön aamupalan, koska on aamupalan aika. Syön lounaan, koska on lounaan aika. Välipalan, koska sen aika jne. Jos en syö lounaalla lämmintä ruokaa, huomaan napostelevani kaikenlaista pitkin päivää, joten siitä pyrin henkeen ja vereen pitämään kiinni, että yhden kunnon ruoan syön joka päivä. aamiaiset ja iltapalatkin ovat suht vakiintuneita käytäntöjä jo, mutta välipalat vaihtelevat päivästä riippuen. Joskus hyvinä välipaloina, mutta yleensä ne ovat niitä liian paljon kaikkea hyvää pientä ihanaa naposteltavaa. .. Ja sitten ihmettelen kuinka en pysty pudottamaan painoani, muuta kuin äärimmäisen tiukalla kirjanpidolla...

Kuukautishuipun jälkeisiä mittoja: lantio 94 cm, navan ympärys 84 cm, vyötärö 76 cm. Tämä tästä pienenee vielä parissa päivässä, kunhan jätän suolapurkin hetkeksi rauhaan.

Tavoittelen pääseväni siihen ihanteeseen, jossa olin vain 6 viikkoa sitten (mitä ihmettä oikein tapahtui?) Niinhän ne fiksummat sanoo, että on vielä suhteellisen helppoa pudottaa painoa, mutta siinä pysyminen vaatii itsekuria. No minä en osaa.. tuota pysytysvaihetta... se on joko - tai. Sitä joko laihdutetaan tai sitte lihotaan. Millä ihmeen konstilla tuossa itselleen asettamassa ihannepainossa oikein pystyy pysymään? Ihannepainossani painoindeksini olisi 22-22,5, joka siis edelleenkin on erittäin normaalipainoisen ihmisen mitat.. en missään nimessä tahtoisi alle tuon 22, mutta miten sen saisi pidettyä...

Kirjoitan nyt tähän, pienimuotoiseksi tavoitteeksi itselleni ne 6 viikkoa sitten mitatut kehonympärysmitatkin: lantio oli 92 cm, napa 75, vyötärö 70.

Maaliskuussa (eli lähtötilanteessa edellisessä laihdutusyrityksessäni) painoindeksi oli 25,3 (eli lievä lihavuus jo taulukoiden mukaan) ja ympärysmitat lantiolla 96, napa 85, vyötärö 80.

Tämä päiväkin oli melkein hyvä.. siis tähän mennessä, kun jäljellä on vielä iltapala. Lounaalla tein heräteostoksena kaupasta Ben's & Jerry'sin Wich jäätelön.. suussasulavaa vaniljajäätelöä jossa on päällä kaksi pehmeää keksiä. Yhdessä sellaisessa on noin 350 kcal, joten ihan kiitettävästi tuli jälkiruokakaloreita sitten. Sentään maltoin olla syömättä kokonaan. Joskin loppu puolikas kummittelee nyt pakkasessa ja huhuilee sieltä syöjätärtään...

Urheilupäivänä ihan mukava. Kuntosalia, pilatesta, jumppaa... yhteensä melkein kolmen tunnin treenit tänään. Saanen anteeksi herkutteluni...

Lounaskin meni ihan hienosti. Kerrankin osasin tehdä annoskokoni sen suuruiseksi, ettei mahanahka venynyt ja paukkunut ruokailun jälkeen. Kunpa vain osaisin huomennakin... nämä on enneminkin vahinkoja tällaiset tilanteet... .

Olen vahvasti tunnesyöjä. Ja siksi elämäni onkin pääosin perseestä, koska en anna itselleni lupaa herkutella murto-osakaan siitä, mitä mieli tekisi. Kun olen iloinen, minun tekee mieli syödä, kun olen surullinen,vihainen, pettynyt, yksinäinen, jännittynyt, stressaantunut.. ihan mitä vain.. minun vain tekee mieli syödä. Ajattelen syömistä vähintään 75 % hereilläoloajastani ja joskus näen jopa unta siitä, että syön. Yritän pitää fyysisen olemukseni terveellisissä mitoissa, ja "juoksukuntoisena". Ja jos antaisin jokaiselle tahdolleni syödä periksi, se tuskin onnistuisi. Joten olen ankara itselleni syömisen suhteen. Ja sen seurauksena poden usein myös huonoa  omaa tuntoa siitä, että herkuttelin... vaikka en ylittäisikään päivittäistä kalorisaantisuositusta sinä silloisena päivänä.

Iltapalaksi puuroa ja soppaa, ruisleipää ja vissyvettä. Kunnon hyviä hiilareita - pläjäys, että huomenna jaksaa taas kiusata itseään.

Kävin pitkän kävelylenkin aamupäivästä ja kun tulin sieltä, niin seuraavat kaksi tuntia olikin oikeastaan syömistä enemmän tai vähemmän. En ymmärrä minkä vuoksi täytyy syödä enemmän kuin tarvitsee? Syödä niin paljon, että mahaan jo sattuu.

Iltapäivästä lähdin käymään kahvilla kaverilla, enkä sortunut kahvileipiin. Mutta kotia tullessa oli "pakko" syödä vähän jugurttia ja omena. Vaikka maha oli vielä täysi edellisestä ruokailusta. Välipalan jälkeen sain kuitenkin joogattua tunnin, mikä helpotti vähän ähkyoloa. Ja sitten erehdyin käymään vaa'alla.. vatsa täynnä.. tai ihan täpötäynnä... ja tottakai siihen vakiolukemaan oli tullut kilo lisää. Vaikka järki sanoo, että 2 kiloa on mahdollista kadottaa vaa'an lukemasta vain normalisoimalla syömiset ja odottamalla kuukautisten alkavan, niin silti valtaisa pettymys tulee aina kun näkee liian isoja lukemia.

Iltapalaksi en sentään mässänyt vatsaani pinkeäksi. Söin omenan, leipäjuustoa ja join litran vettä. Ehkäpä siksi aamusta olikin nyt edes hiukan miellyttävämpää herätä.

Tänään päätin olla tarkka suuhun pistämistä asioista. Pysyä tiukkana. Koska se tuntuu olevan se ainoa keino, millä en innostu syömään vielä yhtä leipää, vähän jugurttia, no otan mä vielä yhden donitsinkin, kun kerta niitä on ostettunakin....Tämän päiväni aloitin puolella litralla vettä. Ja sitä taktiikkaa aion yrittää jatkaa pitkin  päivää ruoalle ja iltapalalle. Söin puolikkaan ruispalan, aamupalajuustolla ja leikkeleellä. Nyt hörpiskelen kupposta teetä tätä kirjoittaessani ja toivon, että tänään osaisin malttaa syödä kohtuudella..

Päivälle on suunnitteilla ihan mukavasti ohjelmaakin, joten ehkä se pitää ajatukset pois ruoasta. Sulkapalloa, jumppaa ja kaverin luona kylästelyä (jossa voi kyllä joutua syömään jotain hyvää.. mutta onneksi vieraissa ei kehtaa ottaa kuin aivan pieniä paloja)

Sokerit - ne pahat hiilarit, mutta ne lumoavat ja viettelevät silti eniten luokseen. Suorastaan seireeneitä. Sitten ollaankin karilla laivan kanssa. Ja sokereista tulee itselleni ainakin aivan samanlainen olo, kuin olisi syönyt sipsipussin aivan itseksensä. Kun puhutaan, että suola aiheuttaa turvotusta - tohdin väittää, että sokerista tulee vähintään samanlainen turvotus, kuin suolasta.

Olisipa helppoa vain tokaista, että noh, lisätään liikuntaa. Sitten kroppa kestää hiilareitakin pikkuisen paremmin. No jaa... ulkona sataa, en mä tänään nyt, ei yksi päivä mitään haittaa.... Mursun kootut selitykset osa 1. Pyrin kyllä harrastamaan monipuolisesti liikuntaa. Mutta syönkin kyllä sitten korvaavasti ja vähän enemmän sen ajan, kun en ole juoksemassa.

Eli kaiken kaikkiaan, tämä on kuukauden vaikeinta aikaa. Elimistö turpoaa (söi tai ei, joten sama syödä, kun siitä saa edes jotain iloa elämään) , syömisestä tulee loppumaton kierre, joka ihan joka suupalalla pelottaa karkaako se käsistä ja johtaa pöntölle. Toistaiseksi olen kuitannut "ahmimiset" itselleni sillä, että kyllä välillä saa ja pitääkin syödä hieman enemmän että aineenvaihdunta pysyy toiminnassa. Mutta kun tuo "välillä" alkaa kieltämättä nyt karkaamaan hiukkasen töppösistä... Oi täti Punainen, saavu luokseni, jotta saisin normaalin elämäni takaisin.

Kerroin laihduttaneeni viisikiloa keväällä. Se tapahtui kolmella pienellä muutoksella, joista tuli siis jonkinasteisia kulmakiviä, joihin ei saanut kajota tai tunsi itsensä äärimmäisen huonoksi huonoksi ihmiseksi. Ja olin tiukka ja kova itselleni.. Mutta olihan se palkitsevaa nähdä tiukkuuden seurauksena tuloksia. Siitä olin erittäin iloinen.

• Kulmakivi 1:  Hiilarit. Ihminen ei tarvitse sokeria elääkseen, ja leipääkin rajallisen määrän. Vedin hiilariannokseni päivän aikana minimiin (no lopultahan tämä varmaan kaatoi koko laihdutushomman, koska en jaksanut enää urheilla. Puuroa on ainakin syötävä päivittäin jos tekee yli kahden tunnin lenkkejä kolmesti viikossa. ) K

• Kulmakivi 2: Syömisen analysointi. Kirjasin tarkasti ylös, joka ainoan suupalan. Laskin kalorit. Totesin syöväni liikaa rasvaprosentteja, liian vähän proteiiniprosentteja. Hiilariprosentit oli ok, joskin muodostuivat todennäköisesti vääristä hiilareista. Analyysin tuloksena korjasin syömistapojani. anaa ja raejuustoa meni päivittäin runsaasti. Prismassa varmaan ihmettelevät, että elääköhän tuo millään muulla kuin raejuustolla, kun hain joka toinen päivä sieltä kilon satsin arkiraejuustoa. AIVAN...en edes rasvatonta.... koska vähän rasvaa sisältävä raejuusto maistuu paremmalta ja sen verran pitää ja saa syödä rasvaakin. 1400-1700 kcal välillä pyrin pitämään energiansaannin ja lisäsin liikuntaa siten, että päivittäin vajetta oli noin 500-1000 kcal. useimmiten ainakin. Tuntui kamalan tiukalta elämä keväällä. Ja ennenkaikkea orjalliselta.

• Kulmakivi 3: Ei voita leivän päälle. Analyysin seurauksena tein tosiaankin johtopäätöksen, että syön aivan liikaa rasvaa. Joten opettelin jättämään ylimääräiset rasvat pois. Tämä on ainoa kulmakivi, joka on pitänyt "heinäkuun väsähdyksen" jälkeen. En edelleenkään kaipaa margariinia leivällä. Jääkaapissani ei edes ole levikkeitä. Aamupalajuustoa 5%  pistän leivän päälle kostukkeeksi. Ja se riittää leikkeleen kanssa ihan hyvin. Jopa ruisleivän päällä.

Tuskin haluan palata noudattamaan kulmakiviä 1 ja 2. Ne tekevät elämästä jotenkin ankean. Onnekseni en ole 10 vuoteen syönyt sokeria niin, että olisin lisännyt sitä teehen tai kahviin. Ja nyt jäi pois margariini. Pieniä muutoksia ehkä parempaan suuntaan, mutta tuntuu toisesta päästä sitten tulevan lisää sellaisia paheita, että lieneekö noilla muutoksilla pidemmän päälle oikein mitään merkitystä.

Olen noin kolmekymppinen nainen. Omasta mielestä elämässäni suhteellisen hyvin menestynyt, vaikka miestä ja lapsia ei sukulaisten odotuksista huolimatta vielä olekaan.

Sairastuin bulimiaan 17 -vuotiaana. 5 vuotta asian kanssa taisteltuani yksin tulin tilanteeseen, jossa huomasin hamstraavani kaupan hyllyltä jokaisella käyntikerralla "kaikkea ihanan hyvää ja herkullista... ja lopulta hyvää, herkullista ja helppoa oksentaa". Parhaillaan ahmin ja oksensin ainakin sen 10 kertaa päivässä, joinakin päivänä enemmänkin. Ja loppuajan päivästä laskin kaloreita, ravasin vaa'alla, tuijotin itseäni peilistä, haukuin itseäni surkimukseksi ja läskiksi. En tiedä oikein mitä lopulta tapahtui... ehkä se oli se puolen vuoden "rankka kausi" -tarkoittaen tällä joka päiväistä vähintään 10 kertaa sormet kurkkuun -päiviä... mutta astelin kouluterkkarille ja sanoin, että ei ole varmaan kovin tervettä tämä homma mitä nyt teen. Ja siitä se sitten lähti... "paraneminen".... pitkä, turhauttava, masentava tie, jossa ei näkynyt maalia. Mutta terapian, oikeiden syömisaikojen ja annoskokojen opettelun jälkeen... oksentelu väheni. Kerran päivässä... kerran viikossa.. kerran kuukaudessa.. kerran kolmessa kuukaudessa.. kerran puolessa vuodessa.. kerran vuodessa.... hitaasti ...hitaasti... hitaasti... ja kyllä.. nolostuen minun on myönnettävä, että olen edelleen tuossa kerran vuodessa vaiheessa. Mutta tavoitteenani on kerran - ei enää koskaan!!!

Miksi Blogi?

Kirjoittaminen on minun henkireikäni. Kirjoitan sitten vaikka vain itselleni, kunhan saan kirjoittaa. Yks-kaks-yllättäen huomasin elämäni vaipuvan takaisin ruoan ihmeelliseen maailmaan ja jos tämä kirjoittaminen näin blogiin, auttaisi minua ymmärtämään, kuinka pääsen irti alituisesta syömisen ajattelusta. Koska, vaikka oksentaminen on lähes kokonaan jäänyt. Minulla on laihdutuskauteni.. jotka ovat tietoisesti otettuja riskejä, sillä joka kerta tällainen dietti, on saanut aikaan sairaalloisen syömisen ajattelun. Jopa niin, että se alkaa häiritsemään muuta elämää. Ja se on minun päämääräni.. tavoitteeni tässä taistelussa... unohtaa kuinka monta kaloria on ruokalusikallisessa rasvatonta jugurttia...

Strategiset mitat: 

• painoindeksini on 23,7. Olen siis täysin terve ja normaalipainoinen.
• lantion ympärys 94 cm
• navan ympärys 84 cm
• vyötärön ympärys 78 cm

Nykyhetki: 

Laihdutin maaliskuu-Heinäkuu aikana 5 kiloa. Ihailtava suoritus, myönnän onnistumisen itselleni. Heinäkuun loppu toi kuitenkin väsymystä tullessaan ja kuluneen kahden kuukauden aikana olenkin saanut kolme noista pudotetuista kiloistani takaisin. Ja täytyy sanoa, etten ole enää ollenkaan tyytyväinen itseeni, enkä kehooni, enkä oikein mihinkään. Ja siitä olen huolestunut. SILLÄ OLINHAN AIVAN TYYTYVÄINEN kehooni silloin maaliskuussa... vaikka olinkin vähän tuhdimmassa kunnossa.. silloin se ei haitannut yhtään! ... mitä ihmettä siis tapahtui taas tuon viiden kuukauden aikana? -no ehkä en halua edes löytää siihen vastausta... haluan vain löytää itseni ja syömisteni kanssa taas tasapainon... ja yritän siihen nyt keinona kirjoittamista... ainakin se aika minkä kirjoitan, en ole keksikipolla...